Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Nuuksio on loistava kohde sähköautoilijalle

Kävin tänään sunnuntailounaalla luontokeskus Haltiassa, Nuuksiossa. Tämä kokonaan puusta tehty rakennus on mukavan viihtyisä ja siellä tarjottu lounas oli maukas sekä yllättävän monipuolinen. Näkymät ulos lumen kaunistamaan luontoon ovat rentouttavat ja ilmapiirikin oli miellyttävän rauhallinen. Ehdoton suositukseni Haltialle siis. Sähköautoilijan kannalta paikasta tekee vieläkin mieluisamman sen neljä 22 kW Type 2 -latauspistettä, jotka ovat osa Fortum Charge&Driven verkostoa ja aktivoituvat kätevimmin em. yrityksen ilmaisella RFID-lätkällä. Pääsinkin yllättäen lounaalta autolle tullessani opastamaan Tesla-kuskia, joka ihmetteli, kun lataus ei käynnistynytkään. Kerroin ilmaisesta RFID-lätkästä ja sen käyttömukavuudesta. Hän taas kertoi, että oli saanut Teslan viikonlopun mittaiseen koeajoon, eikä häntä juuri oltu informoitu latauksesta tai mukaan annettu latauslätkiä. Kardinaalivirhe, sillä latausopastuksen sekä Virran ja Fortum C&D:n latauslätkien antaminen mukaan pitäisi o

Vuoden ensimmäiset latauskokemukset

Kuva
Joululoman vuoksi Leaf oli seissyt pihassa noin 1,5 viikkoa, minkä aikana akun varaus oli laskenut 95:stä 93 prosenttiin. Tämä tarkoittanee sitä, että auto oli jossain välissä ladannut 12 voltin akkua ajoakusta. Asiaan vaikuttaa ainakin vuoden pimein mahdollinen ajankohta, jolloin takaspoilerin aurinkopaneeli ei ole saanut ladattua 12 V akkua riittävästi. Paneelin päällä on myös saattanut olla lunta/loskaa, jota en ole päässyt putsaamaan. Yhtä kaikki, kyseinen kapasiteetin pudotus on hyvin maltillinen verrattuna siihen, mistä Teslat vielä nykyäänkin kärsivät . Pisteet tämän suhteen kuuluvat Nissanille. Päätin lähteä viettämään uutta vuotta Turun suunnalle. Akussa oli hyvin virtaa joten ei muuta kuin matkaan. Puolisoni suostui ajamaan ensimmäisen pätkän moottoritietä Saloon asti, ABC Piihovin laturille. Akku oli lähtiessä kylmä ja vauhtiakin piisasi epätaloudellisen paljon, joten loppumatkasta jouduimme varmuuden vuoksi hieman hidastelemaan. Olen aiemmin Ekorentin autoilla kokenut, m