Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Itä ja länsi -road trip (3/3)

Kuva
Tein kahden ystäväni kanssa road tripin Nissan Leaf 40 kWh -täyssähköautolla. Ajankohta oli tiistaista 24.7. lauantaihin 28.7. eli neljä yötä ja viisi päivää. Kilometrejä kertyi yhteensä 2 200. Päätin jakaa reissukirjoituksen kolmeen osaan, sillä tarinaa riittää. Ensimmäinen osa löytyy tästä.  Toinen osa taas täältä. Tämä kirjoitus kertoo kolmannen, neljännen ja viidennen päivän ajoista, jolloin matkustimme Hossan kansallispuistosta länsirannikolle ja lopulta takaisin pääkaupunkiseudulle. Torstai 26.7. Kolmannen päivän toteutunut reitti. Hossan kirkkaat vedet jäivät ikuisesti mieleen. Aamupalan, uinnin ja muiden aamutoimien jälkeen kävelimme takaisini luontokeskukselle, jossa tapasin paikan työntekijän, joka oli järjestänyt mahdollisuuden lataukselle. Kiitin häntä vuolaasti ja, kuten ennakkoon sovimme, tästä latauksesta maksoin. Ladatulla sähköllä pääsisin noin 200 km ja hintaa sille tuli 5 euroa: Kuitti lataussähköstä ja lounaasta. Söimme lounaan ja joimme rauh

Itä ja länsi -road trip (2/3)

Kuva
Tein kahden ystäväni kanssa road tripin Nissan Leaf 40 kWh -täyssähköautolla. Ajankohta oli tiistaista 24.7. lauantaihin 28.7. eli neljä yötä ja viisi päivää. Kilometrejä kertyi yhteensä 2 200. Päätin jakaa reissukirjoituksen kolmeen osaan, sillä tarinaa riittää. Ensimmäinen osa löytyy tästä. Tämä kirjoitus kertoo toisen päivän ajoista, jolloin matkustimme Lieksan Timitraniemestä Kolin kansallispuiston, Lapinlahden ja Kajaanin kautta Hossan kansallispuistoon. Kilometrejä tuli lopulta saman verran kuin ensimmäisenä päivänä, noin 560. Keskiviikko 25.7. Toisen päivän toteutunut ajoreitti. Toisen päivän suunnitelmia mutkisti hieman se, että päätimmekin käydä samalla Kolin kansallispuistossa, kun alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Lieksasta suoraan Kajaaniin. On kyllä mainittava, että Timitraniemi ja Koli olivat molemmat todellakin käymisen arvoisia paikkoja, vaikka tietty helpoimmalla olisimme päässeet, jos olisimme majoittuneet Pielisenjärven länsipuolelle. Näillä seuduilla e

Itä ja länsi -road trip (1/3)

Kuva
Tein kahden ystäväni kanssa road tripin Nissan Leaf 40 kWh -täyssähköautolla. Ajankohta oli tiistaista 24.7. lauantaihin 28.7. eli neljä yötä ja viisi päivää. Kilometrejä kertyi yhteensä 2 200. Päätin jakaa reissukirjoituksen kolmeen osaan, sillä tarinaa riittää. Tämä kirjoitus kertoo ensimmäisen päivän ajoista, jolloin matkustimme pk-seudulta Lappeenrannan kautta Lieksan Timitraniemeen. Kilometrejä tuli lopulta noin 560. Tiistai 24.7. Ensimmäisen päivän toteutunut ajoreitti. Lähdin liikkeelle Espoosta klo 8:34 täydellä akulla ja otin ystäväni kyytiin matkan varrelta Helsingistä, mistä jatkoimme 6-tietä kohti. Nopeus oli reilut 100 km/h aina kun mahdollista. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Kouvolassa ABC Korialla, jolloin matkamittariin oli kertynyt 141 kilometriä. Akun lämpötila oli tässä vaiheessa vasta asteikon puolessavälissä, joten pikalataus sujui täydellä teholla. Ensimmäinen pysähdys ABC Korialla Kouvolassa. Akun lämpötila oli vielä latauksen alussa as