Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Pikainen kulutustesti Ioniqilla ja uudella Leafilla

Kuva
Päätimme ystäväni Esan kanssa käydä ajamassa pienet koeajot sunnuntain ratoksi. Esalla on vuoden alussa saatu Hyundai Ioniq Electric ja minulla Nissan Leaf 2.ZERO -lanseerausmalli. Keli oli mitä mainioin, 7-8 astetta lämmintä ja noin 1 m/s etelätuulta. Tiet olivat pääosin kuivat ja molemmilla autoissa kitkarenkaat alla. Akut olivat molemmilla ajolämpimiä. Menomatka. Toisin kuin kuvassa, matka päättyi Mäntsälän Juustoportille. Jos sen laittaa kohteeksi, Google Maps ohjaa väärin. Kahvit Konalan Hesburgerilla juotuamme nollasimme autojen trippi- ja kulutusmittarit pihassa ja lähdimme matkaan. Kehä 1 ajettiin muun liikenteen mukana ja Lahdenväylää perättäin, pääosin 100-101 km/h GPS-tarkistettua nopeutta. Vaihdoimme edellä ajavaa autoa mahdollisimman tarkkaan moottoritien puolivälissä. Perillä Mäntsälän Juustoportilla katsoimme kulutuslukemat. Tottakai Ioniq energiatehokkuuden kuninkaana voitti, mutta olin positiivisesti yllättynyt myös Leafin kulutuksesta. Ioniqin kulutus.

Lomareissu uudella Leafilla pk-seudulta Vuokattiin

Kuva
Lupasin aikanaan kirjoittaa kauan odotetusta 600 km pääsiäisreissusta Vuokattiin. Nyt reissu on suurimmalta osin tehty ja kokemukset saatu. Lähdetään liikkeelle alkuperäisestä ajosuunnitelmasta. Ajosuunnitelma, johon tuli lopulta pieniä muutoksia. Suunnitelman mukaan ensimmäinen pysähdys olisi ABC Kuortissa, mutta en päässyt lähtemään täydellä akulla, joten päätimme pitää hyvin lyhyen pysähdyksen Mäntsälän Juustoportilla. Kiersimme lopulta myös Kajaanin kautta, mutta tämä ei johtunut autosta millään tavoin. Edeltävänä päivänä ja iltana minulla oli varsinainen automies-tuttava kylässä, joten akussa oli koko päivän ajojen ja pikalatailujen jäljiltä lämpöä vielä aamullakin. Leafin akku ei tässä tapauksessa jäähtynyt pakkasen puolelle yön aikana, kuten normaalisti, joten sen osalta tämä testi ei valitettavasti ole tieteellisesti kovin arvokas. Tässä kuva lähtötilanteesta: Akussa oli edellispäivän ajojen jäljiltä vielä lämpöä. Lähdimme liikkeelle hieman turhankin haipakkaa,