Lomareissu uudella Leafilla pk-seudulta Vuokattiin

Lupasin aikanaan kirjoittaa kauan odotetusta 600 km pääsiäisreissusta Vuokattiin. Nyt reissu on suurimmalta osin tehty ja kokemukset saatu. Lähdetään liikkeelle alkuperäisestä ajosuunnitelmasta.

Ajosuunnitelma, johon tuli lopulta pieniä muutoksia.

Suunnitelman mukaan ensimmäinen pysähdys olisi ABC Kuortissa, mutta en päässyt lähtemään täydellä akulla, joten päätimme pitää hyvin lyhyen pysähdyksen Mäntsälän Juustoportilla. Kiersimme lopulta myös Kajaanin kautta, mutta tämä ei johtunut autosta millään tavoin.

Edeltävänä päivänä ja iltana minulla oli varsinainen automies-tuttava kylässä, joten akussa oli koko päivän ajojen ja pikalatailujen jäljiltä lämpöä vielä aamullakin. Leafin akku ei tässä tapauksessa jäähtynyt pakkasen puolelle yön aikana, kuten normaalisti, joten sen osalta tämä testi ei valitettavasti ole tieteellisesti kovin arvokas. Tässä kuva lähtötilanteesta:

Akussa oli edellispäivän ajojen jäljiltä vielä lämpöä.

Lähdimme liikkeelle hieman turhankin haipakkaa, sillä tieto Mäntsälässä joka tapauksessa tehtävästä pikapysähdyksestä antoi mahdollisuuden nauttia nopeudesta.

Keli oli enemmän kuin kohdallaan.

Mäntsälässä huomasin, mitä kovaa ajaminen ja edellispäivän reippaista ajoista johtuvat jälkilämmöt aiheuttivat - akku alkoi jo lähestyä optimilämpötilaa.

Akun lämpötila ensimmäisellä pikapysähdyksellä Mäntsälän Juustoportilla.


Kulutus oli korkeahko, mutta niin myös keskinopeus. Mittari nollattiin Espoossa, joten se sisältää myös ruuhka-ajoa Kehä 1:llä ja Lahdenväylän alussa. Kovaa ajaminen lämmittää akkua, joten ehkä tästä kirjoituksesta tulee lähinnä worst-case kertomus.

Nopean latailun ja wc-tauon aikana akkuun tuli virtaa totuttuun tapaan hyvää vauhtia.

Pikapysähdyksen aikana akkuun tuli sähköä 43,7 kW keskiteholla.

Latasimme Mäntsälässä aika tarkalleen saman verran lisää, kuin paljonko reissun alussa oli vajausta täydestä akusta. Toki pysähdys itsessään vei hieman energiaa, sillä Juustoportti ei ollut aivan tien vieressä ja lisäksi sen väärällä puolen. Näin ollen voitaneen sanoa, että alun (88%) ja Mäntsälän latauksen (13 %) yhteenlaskettu kapasiteetti (101%) vastannee aika tarkalleen tilannetta, jos olisimme lähteneet alun perin täydellä akulla.

Mäntsälästä jatkoimme matkaa ensimmäistä kunnon latauspysähdystä eli ABC Kuorttia kohti.

Akkuun jäi ABC Kuorttiin saapuessa 8 % varausta.  Emme bonganneet pikalaturia heti, joten kiersimme ABC:n kertaalleen ympäri, mikä osaltaan pienensi keskinopeutta. Kulutus laski ilman lämpenemisen, auringonpaisteen ja hitaamman ruuhka-ajon myötä varsin miellyttävälle tasolle.

Akku oli lämmennyt ensimmäisen nopean pikalatauksen ja moottoritieajon jäljiltä lisää.

ABC Kuortissa pikalataus oli ilmaista, eikä meillä ollut kiirettä. Ja hyvä niin, sillä ravintolassa oli hieman ruuhkaa ja ruokailussa meni odotettua enemmän aikaa.

Lataus hoitui 36,7 kW keskiteholla. Toki keskiteho olisi ollut huomattavasti parempi, jos lataus olisi lopetettu jo 80 % tasolla, kuten olisin normaalisti tehnyt.

Tässä vaiheessa arvelin, että seuraava pikalataus tulee olemaan tavallista hitaampi.

ABC Kuortista matka jatkui kohti Joroisten Jari-Pekkaa. Huomasin lämpötilamittarista, että pikalataus oli lämmittänyt akkua melko reippaasti. Kaikki luonnollisesti toimi kuten ennenkin, mutta aavistelin, mikä tulisi olemaan lopputulos Joroisissa. Tämä pelko myös toteutui, muttei lopulta aivan katastrofaalisesti.

Jari-Pekka Joroisilla. Mittarissa mieluisa näky: Keskinopeus kasvoi, mutta kulutus pieneni.

Akun lämpötila oli ennallaan.

Latausteho valitettavasti rajoittui tässä vaiheessa n. 29 kilowattiin.

Positiivisena puolena reissun keskinopeus kasvoi, mutta kulutus pieneni. Sen sijaan, akku ei havaittavasti viilentynyt matkalla. Lataus lähti liikkeelle 29 kilowatin teholla. Oletettavasti latausvirta on rajoitettu jollekin tietylle tasolle, joten latausjännitteen noustessa teho nousi 30 kilowatin paremmalle puolelle. Vähemmän silti, kuin toivoisin, mutta ihan riittävästi. Suurimpana haittana tässä on minuuttihinnoiteltujen latureiden suhteellinen kalleus, sillä latausajan saimme kyllä kulumaan tehden molemmat töitä ja/tai kirjoittaen. 30 kW:n latausteholla ja 15 kWh / 100 km kulutuksella hintaa ajolle tulisi 20 snt/min veloituksella laskettuna 6 euroa / 100 km.

Latauksen päätyttyä jouduin odottelemaan vielä vartin verran matkakumppanini löydettyä huoltoasemalta käsityötarvikemyymälän. Kaikki aika ei siis mennyt latausten odotteluun. Toki kiireiselle pieniakkuinen sähköauto ei matka-ajoon sovi, mutta tämän kuvittelisi olevan selvää jo entuudestaan.

Lataus hoitui lopulta 28,4 kW keskiteholla eli noin neljänneksen hitaammin kuin ABC Kuortissa.

Joroisilta matka jatkui kohti Matin ja Liisan asemaa Lapinlahdella. En huomannut mitään rajoitusta kiihtyvyydessä tai regenin määrässä, vaikka akun lämpötila oli jo korkeahko.

Akun lämpötila Jari-Pekka Joroisilta lähtiessä.

Positiivisena puolena huomasin, että saimme ajaa ABC Pitkälahden ja Neste Sorsasalon ohi huoletta. Nämä ovat pikalatausasemia ennen ja jälkeen Kuopion. Kulutus nousi hieman Kuopion moottoritiestä johtuen, jota ajoin reippaasti muun liikenteen mukana, koska virtaa piisasi.

Matin ja Liisan Asema, Lapinlahti. Kulutus nousi hieman Kuopion moottoritieosuuden vuoksi.

Akun lämpötila pysyi ennallaan.

Latausteho oli enää 24,2 kW.

Matin ja Liisan aseman lataus oli ilmainen, minkä johdosta lataustehon rajoittuminen harmitti vähemmän. Jälleen kerran saimme ajan kyllä kulumaan, mutta on tietty täysin ymmärrettävää, että kolmannella pikalatauksella tarvitaan kuskilta ja matkaseuralta jo hermoja. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että usein toistuviin yli 500 km matkoihin kannattaa harkita tarkkaan, onko uusi Leaf sopiva tarpeisiisi. Parhaiten se selviää, kun neuvottelee auton käyttöön hieman pidemmälle koeajolle ja käy testaamassa, miten reissu sujuu.

Minulla pisin säännöllinen reissu on 400 km matka pk-seudulta Etelä-Pohjanmaan Lappajärvelle, mihin uusi Leaf riittää vielä vallan mainiosti. Kesällä tämä matka saattaa mennä jopa vain yhdellä välilatauksella, mikä on suoranaista luksusta.

Tässä vaiheessa kirjoitusta itseäni hieman ärsyttää se, etten tajunnut varautua reissuun paremmin. Olisin voinut varmistua, että auton akku todella on viilennyt kunnolla ennen reissua ja, että se olisi ollut täynnä lähtiessä. Näin olisi voitu välttää pysähtyminen Mäntsälässä. Arvioisin myös, että Jari-Pekka Joroisten lataus olisi tällöin hoitunut suuremmalla teholla. Mahdollisesti tämä Matin ja Liisan aseman lataus olisi saattanut sekin olla hieman tehokkaampi.

Matin ja Liisan asema, latauksen päätyttyä. Keskimääräinen latausteho 24,1 kW eli kolmasosan pienempi kuin ABC Kuortissa.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, kävimme kiertämässä Kajaanin kautta, jossa myös on ilmainen pikalaturi. Olisimme voineet jättää myös kokonaan lataamatta Kajaanissa ja olisimme silti päässeet juuri ja juuri perille Vuokattiin.

Matkassa Kajaaniin ei sinänsä enää ollut mitään erikoista, mutta mäkinen tie ja pakkasen kiristyminen nostivat kulutusta jonkin verran.

Kajaanissa. Pakkanen kiristyi ja kulutus nousi.

Akun lämpötila oli ennallaan.

Latausteho ei enää edellisestä laskenut, ollen tässä keskimäärin 24,2 kW.

Latausteho oli siis sama kuin Matin ja Liisan asemalla. Koko latausajan olimme ostoksilla, joten latauksen vuoksi ei tästä pysähdyksestä tullut reissuun juurikaan lisäaikaa. Kajaanista jatkoimme kohti Vuokattia.

Kajaanista, lähtiessä kohti Vuokattia.

Perillä Vuokatissa. Reissun keskikulutus oli mielestäni lopulta hyvinkin maltillinen.

Lopulta pääsimme perille Vuokattiin ja laitoimme auton latautumaan töpselistä.

Mieleeni reissusta jäi lopulta se, miten helppo uudella Leafilla on matkaa tehdä, siis vanhaan Leafiin verrattuna. Vaikka auto kuraantui äärimmäisen paljon reissussa, adaptiivinen vakionopeudensäädin ja ProPilot toimivat edelleen täysin moitteetta. Ottaen huomioon myös 30 kWh Leafia harvemmat lataustauot ja paremman ajettavuuden, uuden Leafin latausnopeuden hidastumisen voi jopa antaa anteeksi.

Toki olihan se pettymys, sitä ei tule kiistää. Mutta uskoisin, että tuo n. 24 kW latausteho on näillä keleillä passiivisen akunjäähdytyksen sweet spot, eli akun lämpötila ei enää sillä teholla nouse, kun se hieman jäähtyy myös ajaessa. Tietty karumpia lataustuloksia saa sillä, että yksinkertaisesti ajaa todella reipasta vauhtia, jolloin moottorin ottama suurempi teho lämmittää akkua. Tällaisia ovat omien säännöllisten reittieni varrella lähinnä Helsinki-Tampere ja Helsinki-Turku moottoritiet.

On lopulta täysin omista tarpeista kiinni, muodostuuko tämä ongelmaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nissan Leaf 40 kWh ja kolmen vuoden & 60 000 km kokemukset

Joulureissu Volkswagen ID.4:llä

Sähköautofaktat, osa 1 - eettisyys, hiilijalanjälki, kestävyys, riittävyys