Sähköauton kulutus pahassa ruuhkassa

Jouduin työtehtävien johdosta poikkeuksellisesti ajamaan Helsingin kantakaupungissa autolla.

Lähdin eräänä arkipäivänä noin kello 16 Hietalahdesta kohti Länsiväylää. Osasin odottaa ruuhkaa, mutta vähänpä tiesin, mihin olin joutumassa seuraavalla noin kilometrin reittiosuudella:

Noin kilometrin matka Nosturin vierestä kohti Länsiväylää.

Alkutilanne. Lämpötila ulkona oli noin 5 astetta ja vettä satoi.

Heti Telakkakadulle päästessäni liikenne oli hyvin hidasta ja se pysähtyi kokonaan Hietalahdenrannan kohdalla. Onneksi en ollut aikatauluttanut päivälle mitään ennen iltakuutta.

Näkymä Hietalahdenrannasta hieman ennen Mechelininkatua. Tiellähän on tällä kohdalla kaksi kaistaa...

Jono eteni pääsääntöisesti noin autonmitan kerrallaan ja ajotyyleistä huomasi monen hermojen olevan kireällä. Toivottavasti edes jokunen päätti tämän kokemuksen jälkeen vaihtaa julkiseen liikenteeseen. Jos muutto julkisen liikenteen varrelle ei innosta, niin erityisesti länsimetron asemille on viime aikoina avattu runsaasti liityntäpysäköintipaikkoja, joilta jokaisesta löytyy myös sähköauton latauspisteet.

Leaf on sisämelultaan mukavan hiljainen auto ja stereoiden äänenlaatukin on mainio, joten nautiskelin musiikista oikein ajatuksella. Soittelin myös ruuhkan aikana pari puhelua, joten täysin hukkaan aika ei mennyt. Mutta pääosin kuitenkin. Sen sijaan julkisella liikenteellä matkustaessa olisin voinut lukea vaikka kirjaa.

Reilun tunnin ajamisen jälkeen Mechelininkadun kohdalla olin edennyt yhden kilometrin:

Mechelininkadun kohdalla, hieman ennen Porkkalankadulle johtavaa ramppia.

Huomasin, että tunnin ja kolmen minuutin ajaminen oli kuluttanut 2 % akkua. Tämä vastaa noin 0,7 - 0,8 kWh energiankäyttöä, mikä ei oikeastaan ole hullumpi tulos, ottaen huomioon auton sisätilojen jatkuvan lämmitystarpeen. Vertailun vuoksi, 1,6 -litrainen polttomoottori kuluttaa karkeasti yhden litran polttoainetta tunnissa pelkästään moottorin tyhjäkäyntiin, mikä vastaa 9-10 kWh edestä energiaa! Ja tämä lukema ei siis sisällä liikkumiseen tarvittavaa polttoainetta, jonka huomioiminen nostaisi kulutusta entisestään.

Joku saattaa mainita, että start-stop automatiikka pelastaa, mutta tässä ruuhkassa uskallan väittää toisin. Se, että eteneminen tapahtuu pääosin autonmitan kerrallaan tarkoittaa, ettei mikään akku pysty pidemmän päälle lataamaan käynnistyksen vaatimaa energiaa muutaman sekunnin etenemisen aikana. Tällöin akun varaustaso laskee sille tasolle, että start-stop automatiikka kytkeytyy pois päältä. Sama tapahtuu joka autolla myös, jos moottori on kylmä tai ulkona on tarpeeksi pakkasta. Valitettavasti myös monet ladattavat hybridit tuppaavat käyttämään polttomoottoriaan pakkasella, vaikka akussa riittäisi varausta päivän ajoihin. Tarkka "pakkokäynnistyksen" pakkasraja on syytä tarkistaa ennen auton hankintaa. Tai sitten siirtyä suoraan täyssähköautoilun maailmaan, jolloin asiasta ei tarvitse huolehtia.

Itse tarinaan palatakseni, tämä kokemus vahvisti sitä itsestäänselvää asiaa, että kaupunkien keskustaan ei autolla ajaminen kuulu. Mutta jos jostain erityisen hyvästä syystä siellä on ajettava, on auton syytä kulkea päästöttömästi ja energiatehokkaasti sähköllä.

Lopultakin perillä kotona. Googlen voisi olla hyvä tarkistaa keskinopeuden laskenta-algoritminsa.

p.s. Sitä en osaa sanoa, miksi kulutuslukema on 99,9 kWh/100 km. Arvaisin, että akun varaus on tarkalleen ottaen laskenut luokkaa 2,5 %, jolloin tuohon ilmoitettuun kulutuslukemaan päästään. Tällöin auto olisi kuluttanut noin 1 kWh sähköä 1 kilometrin matkalla, mikä siis vastaisi 100 kWh/100 km kulutusta. Toisaalta polttomoottorin kulutus tällä matkalla olisi luokkaa 100 l/100 km eli vähintään 900 kWh/100 km, moottorin tyypistä ja iskutilavuudesta riippuen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nissan Leaf 40 kWh ja kolmen vuoden & 60 000 km kokemukset

Kuluvatko tiet enemmän sähköautojen vuoksi?

Kaksivuotias Nissan Leaf 40 kWh