Kaksivuotias Nissan Leaf 40 kWh

Kaksi vuotta sitten otin vastaan Suomen ensimmäisen asiakkaalle luovutetun Nissan Leaf 40 kWh:n. Autolla on ajettu nyt 44 500 kilometriä ja on aika käydä läpi, mitä vuosiin on mahtunut.


Huollot

Leaf 40 kWh:n huoltoväli on 1 vuosi / 30 000 km, minkä johdosta autolle tehtiin juuri toinen vuosihuolto. Kaikki huollot kuuluvat leasingsopimukseen, joten ne ovat olleet maksuttomia.

Lyhykäisyydessään vuosihuolto sisältää liudan tarkastuksia sekä raitisilmasuodattimen vaihdon. Kahden vuoden välein vaihdetaan myös jarruneste. Siinäpä ne pakolliset sitten ovatkin, sillä muut huoltotoimenpiteet tehdään vain tarpeen mukaan.

Kaiken avoimuuden nimissä, on autolle tehty muutakin. Ensimmäisen vuosihuollon yhteydessä sain päivityksen akunhallintajärjestelmään (BMS), joka lievensi huomattavasti #rapidgate -nimen saanutta ilmiötä, mikä aiheuttaa pikalataustehon rajoittumista toistuvissa pikalatauksissa. Toinen tapaus oli Nissanin takaisinkutsukampanja liittyen akun maadoituslevyyn, joka koski Leafeja laajemminkin. Kyseessä oli pienehkön metallipalasen vaihto auton pohjasta ja ilmeisen nopea toimenpide, vaikka se ylimääräisen huoltokäynnin vaatikin. Tämän yhteydessä huollossa huomattiin myös kampanja automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän ohjelmistopäivitykseen, joka tehtiin sujuvasti samalla, kun maadoituslevy vaihdettiin.

On sanottava, että kaikki huoltokokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Luvatut asiat on tehty ajallaan ja toiminta on kokonaisuudessaan ollut tehokasta. Viimeisimmässä vuosihuollossa Helsingin Herttoniemen Laakkosella minulle lähetettiin video, jossa huollon tehnyt henkilö kuvaa ylös nostetun auton tarkastettavat osat ja antaa niiden kunnosta arvionsa. Video oli erittäin hyvälaatuinen ja huoltomies sai kerrottua kaiken olennaisen minuutissa. Erittäin iso peukku tälle! Kaksi muuta huoltoa tehtiin Arita Helsingissä ja LänsiAuto Espoossa, joissa puolestaan auto oli kytketty lataukseen huoltojen jälkeen, mistä pisteet molemmille myös.

Auton käyttö

Leafin omistaminen on ollut varsin huoletonta ja ennen kaikkea mukavaa. Puhelimen kautta tehtävä etähallinta toimii toki edelleen hitaasti ja pari kertaa on myös jättänyt toimimatta kokonaan. Tosin viime aikoina luotettavuus on ollut moitteetonta. Kaikesta huolimatta miltei jokainen komento on mennyt perille, minkä ansiosta talvella voin astua lämpimään autoon, jonka ikkunat ovat sulat. Ja tietenkin kesällä vastaavasti viilennettyyn autoon. Toisaalta esilämmityksen toimiminen ei ole kriittistä, sillä Leafissa on normaalit karmilliset ikkunat, jolloin ovet saa auki vaikka auto olisi miten umpijäässä.

#rapidgate on toki edelleen olemassa, mutta siitä on loppupeleissä ollut suhteellisen harvoin todellista harmia. Kuten arvata saattaakin, suurimmat hampaiden kiristelyt ovat tulleet heinäkuiden helteillä. Siitäkin huolimatta olen aina päässyt autolla perille, eikä säännöllisillä 400 kilometrin Etelä-Pohjanmaan kotiseutumatkoillani #rapidgate vielä ehdi iskemään häiritsevästi. Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että Leaf 40 kWh ei sovellu säännöllisille yli yhden pikalatauksen pituisille matkoille, ellei kuskilla ole riittävästi pioneerihenkeä. Lyhyehköön pyörittelyyn Leaf kyllä on omiaan ja sen tavaratila on erinomainen, käytännössä farmaritasoa. Jos et usko, käy kokeilemassa.

Ajoin myös hiljattain täyssähköauto Kia e-Nirolla reilun 2 000 kilometrin reissun Helsingistä Luostolle, josta Kajaanin ja Outokummun kautta takaisin. Ei liene yllättävää, että jäin ikävöimään e-Niron noin kaksinkertaista ajokantamaa. Samoin kaipaan e-Niron regeneraation tason vapaata säätöä, joka minulla oli lähes aina nollatasolla, jolloin auto rullaa vapaasti. Leafissa ei valitettavasti tätä ominaisuutta ole, vaikka uskon, että sen toteuttaminen ei olisi paljosta kiinni. Toisaalta taas e-Nirossa tuli ikävä Leafin etäkäyttöä puhelimella, sekä myös mainiota 360 asteen kamerajärjestelmää.

Akun kunto

Moni sähköautoa harkitseva pohtii, miten akun kunnolle mahtaa käydä vuosien myötä. Omalta kohdaltani voin todeta, että varsin hyvin. Alla kuvakaappaus LeafSpy -sovelluksesta.



Kuten kuvasta voi nähdä, akun kunto on 95,63 %, mikä tarkoittaa, että 44 500 kilometrin ja 2 vuoden aikana akun kapasiteetti on pienentynyt 4,37 %. Jos akun käytettävissä oleva kapasiteetti uutena oli noin 37,5 kWh, niin nyt siitä pitäisi olla jäljellä hieman alle 36 kWh. Ja jos Leafin kesäkantama oli uutena 240 km, niin se olisi nykyisellä akun kunnolla noin 230 km.

On monestakin lähteestä tiedossa, että akun kunnon heikkeneminen tyypillisesti hidastuu, ensimmäisten kilometrien nopeamman pudotuksen jälkeen. Tämä näkyy myös omassa tapauksessani. Verrattuna 30 000 km tilanteeseen, on akun kunto heikentynyt tämän 14 500 kilometrin aikana 1,08 %.

Yhteenveto

Leaf 40 kWh on edelleen mainio auto, jos sen kantama riittää päivittäisiin tarpeisiin. Pidemmillä reissuilla on kuitenkin hyvä tiedostaa jäähdyttämättömän ja nykymittarilla pienehkön akun rajoitteet. 

Auto soveltuu erityisen hyvin kahden auton perheeseen, jossa Leafilla hoidetaan valtaosa arkiajoista ja toisella autolla sitten pidemmät reissut. Kakkosautosta puhuminen olisi tässä harhaanjohtavaa, sillä lähes aina sähköautosta tulee kuin varkain perheen ykkösauto.

Kommentit

  1. Mukavaa, että sähköautojen omistajat kirjoittavat kokemuksistaan. Olen miettinyt sähköautoon siirtymistä koska ajelen lähinnä Tuusulan ympäristössä. Ilmeisesti sähköautot viedään merkkiliikkeeseen määräaikaishuoltoon eikä näitä voi viedä esimerkiksi muihin liikkeisiin huollettavaksi? Voisin kuvitella, että tämä ei ole mahdollista mitä yritin lukea esimerkiksi tältä sivulta. https://www.startauto.fi/huoltopalvelut/maaraaikaishuolto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä määräaikaishuollot voi tehdä muissakin asiantuntevissa liikkeissä, esim. S- ja K-ryhmän huoltopaikoissa ja muissa monimerkkihuoltamoissa. Mihinkään "nyrkkipajalle" sellaista ei voi viedä huoltoihin, koska vaatii ne huollot tietyt laitteet ja lisenssit.

      Poista
  2. Meillä on sähköauto, se pitäisi autohuoltoon kiikuttaa lähiaikoina. Tarkastaa myös tosiaan tuo akun kunto. Olemme mekin tyytyväisiä olleet. Ja täytyy sanoa, että meillä on kaksi autoa, ja tämän kanssa kävi juuri kuten sanoit, että yleensä käy - Sähköautosta tuli ykkösauto, vaikka tarkoitus oli toinen.
    http://www.motofix.fi/huoltopalvelut/

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista. Meidän naapuri osti itselleen sähköauton. Sille täytyisi tehdä määräaikaishuolto kohta, ja hän mietti, kuinka erilainen huolto tulee olemaan. Mukavaa lukea näistä. Mekin olemme Nissania harkinneet. https://www.autoasisaimaankatu.fi/palvelut/9-auton-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4aikaishuolto-lahdessa.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nissan Leaf 40 kWh ja kolmen vuoden & 60 000 km kokemukset

Sähköauton akun esilämmitys kolmella tavalla toteutettuna